Bitit poikittain

Suomen Yritysportaali Oy -niminen yritys on myynyt noin 180 euron (ALVeineen) hintaisen nettihakemistossa näkymisen 18-vuotiaalle yrittäjäksi aikovalle nuorelle, jonka yritystä ei ollut Suomen Yritysportaalin edustajan soittaessa vielä edes virallisesti rekisteröity. Yritys ei suostu millään ehdoilla purkamaan kauppaa, vaikka kaupan purkaminen aloitettiin 15 minuuttia kaupan teon jälkeen.
Asia on minulle erityisen läheinen, sillä kyseinen nuorimies sattuu olemaan oma poikani. Kolmivuotiaasta asti tietokoneiden ääressä hyvin viihtynyt nuorimies haluaa jatkaa tietokoneita korjaavan yritykseni eli Bittitohtorin toimintaa, kun itse nyt joudun terveyssyistä siitä luopumaan.

Kyseinen nuorimies oli tuolla hetkellä vasta jättänyt uuden toiminimen perustamishakemuksen, eikä hakemuksen käsittely ei ollut vielä edes alkanut kaupparekisterissä, kun Suomen Yritysportaalin edustaja höynäytti hänet puhelimessa ostamaan kalliin ja täysin turhan palvelunsa.
Kukaanhan ei voi vielä edes tietää hyväksyykö Kaupparekisteri toiminimeä kaupparekisteriin. Hakemusten käsittely kestää Kaupparekisterin mukaan 10-12 arkipäivää.

Suomen Yritysportaali Oy:n edustaja soitti seuraavana aamuna, kun toiminimen perustamishakemus oli edellisenä päivänä jätetty Lohjan maistraattiin. Tämä on tässä yhteydessä hyvin tärkeää, sillä Suomen Yritysportaalin edustajan mukaan yritysten välillä voidaan tehdä sitovia ja purkamattomia sopimuksia myös puhelimessa, kun yksityinen ihminen voi nykyisen lain mukaan aina peruuttaa kaikki puhelinmyynnissä tekemänsä ostokset.
Ostajalla ei siis ollut virallisesti vielä yritystä sillä hetkellä, kun kauppa tehtiin puhelimessa.

Ensimmäistä kertaa yrityksen nimissä puhelimeen vastannut poikani luuli edustajaa jonkin viranomaistahon edustajaksi ja suostui tilaamaan tuotteen, jonka hinnaksi hän kuuli 120 euroa. Nyt yritys laskuttaakin 149 euroa + alv.
Hän joutuu maksamaan noin 180 euroa, sillä hänen yrityksensä liikevaihto jäänee alle alv-velvollisen rajan eli noin 5000 euroon tänä vuonna, joten netissä olevassa aivan joutavassa hakemistossa näkyvän yrityksen nimen hinnaksi tulee noin 180 euroa vuodessa.
Yrityksen kohdealue on kuitenkin vain Lohja ja sen toiminta perustuu lähinnä hyvään maineeseen ja halpoihin hintoihin. Yrityksellä on omat nettisivut.

Kauppaa lähdettiin saman tien (noin 15 minuuttia myöhemmin) purkamaan sekä puhelimitse että kirjallisesti sähköpostilla. Yrityksellä ei ollut nettisivuillaan kuin maksullinen (1,95 euroa minuutti!!) puhelinnumero, jonka luvattiin olevan toiminnassa arkisin klo 11-13.
Tähön numeroon yritettiin soittaa tuloksetta kymmenkunta kertaa sen aukioloaikana, mutta numero oli joko varattu tai ei vain vastannut.

Yhdenkään yrityksen yhteyshenkilön nimeä ei sivuilla ole, eikä heitä löytynyt Kaupparekisterin tietokannastakaan. Sama yritys toimii netissä ainakin myös nimellä Suomen Yrityshakukeskus. Yrityksen omistajana on kaupparekisterissä Suomen Backup Invest Oy. Tällä yritysnimellä ei löytynyt tietoja Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisestä yritystietojärjestelmästä.

Yrityksen nettisivuilla on palautesivu, mutta siellä palauttaa antaminen päättyi virheilmoitukseen. Yritykselle oli kuitenkin yksi sähköposti-osoite asiakaspalvelu@yritysportaali.fi
Tuohon osoitteeseen onnistuimme lähettämään kaupan purkamista vaatineen viestin noin tunnin kuluttua kaupan tekemisestä. Kuluttajavirastoon on jo tehty virallinen kantelu asiasta ja taisinpa jo pirauttaa myös Kuningaskuluttajan vinkkipuhelimeen.

Olen itse oman vakavan sairauteni takia yrityksen vetämisestä luopuva yrittäjä ja pojalleni perustettiin selvyyden vuoksi ja oma toiminimi jatkamaan toimintaa. Alku oli ainakin aika masentava.....

Suosikkifilosofini Bertrand Russell sanaili jo joskus 30-luvulla jotenkin siihen malliin, että ihmiskunnan historiassa kaikkia suuria uutuuksia on pidetty luonnottomina niin kauan kuin ne ovat olleet uusia. Tietokoneet ja internet ovat jo toki aikaa sitten menettäneet uutuudenviehätyksensä, mutta edelleenkin selvästi näkee, että eräät ihmiskunnan jopa kautta koko historiansa harrastamat asiat nähdään edelleen helposti jotenkin luonnottomina, kun ja jos ne siirtyvät nettiin.
Esimerkiksi miesten pyrkimys päästä naisväen suosioon on varmasti aivan yhtä vanha kuin ihmiskuntakin. Edelleenkin vain on selvästi ihmisiä, joiden mielestä internetin kautta tapahtuva tutustuminen ja tuttavuuden hierominen on jollakin tapaa luonnotonta ja outoa. Todellisuudessa netti taitaa kuitenkin jo olla tärkein yksittäinen ase yksinäisyyden torjumisessa, joka ihmiskunnalla on koskaan ollut käytettävissään.

Tietysti netti on täynnä ihmisten yksinäisyydellä rahaa tekeviä deittisivustoja ja myös huonotapaisia häiriköitä, mutta internet tarjoaa ennen näkemättömät mahdollisuudet tavata ja tutustua uusiin ihmisiin myös erilaisilla harrastajasivustoilla, keskusteluryhmissä ja tietysti nykyisin ennen kaikkea Facebookissa.
Uuteen ihmiseen tutustuminen pysyvämpi seurustelu mielessä saattaa olla eräs stressaavimpia sosiaalisia tilanteita, joihin ihminen elämässään koskaan joutuu, mutta netti helpottaa tätä asiaa todella radikaalisti. Ihminen voi nyt usein tarkkailla toisen mielipiteitä, esiintymistä ja toimintatapoja pitkäänkin ennen aloitteen tekemistä, jolloin aloitteen tekeminen ei olekaan perinteiseen tapaan hyppy pimeään, kuten vaikkapa ravintolassa sattumalta tavatun ihmisen osalta kuitenkin asia usein on.
Niissä yhteiskunnissa, joissa avioliittoja ei enää avuliaasti järjestetä suvun toimesta, on juuri itselle sopivan kumppanin löytäminen eräs elämän tärkeimmistä haasteista. Väitän, että monien selvästi edelleen halveksima netti-seurustelu on isoin yksittäinen edistysaskel mitä tällä alalla on oikeastaan koskaan koettu kirjeiden kirjoittamisen keksimisen jälkeen.

Tottakai kaikkiaan asioihin liittyy negatiivisia ilmiöitä, sillä sellaista asiaa ei yksinkertaisesti ole olemassakaan, jossa ei olisi myös negatiivisia piirteitä. Eritoten netin anonyymiys viettelee monia ihmisiä tekemään asioita, joita he eivät ’oikeassa elämässä’ useimmiten ehkä uneksisikaan tekevänsä. Ongelmana tässä ei kuitenkaan välttämättä ole itse väline, vaan nimenomaan tuo anonyymius.
Facebookin nykysuosion takana on hyvin yksinkertainen oivallus siitä, että jos ihmiset esiintyvät omalla nimellään ja omalla naamallaan, he käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin nimimerkin takana. Oikeastaan kaikki varhaisimmat suositut netin keskustelufoorumit kuitenkin perustuivat nimimerkkien käyttöön. Tuo ensimmäisen vaiheen nimetön netti avasi aivan uuden mahdollisuuden esiintyä miten vain sattui huvittamaan ja kun rajat eivät tunnu koskaan tulevan vastaan, ihmiset menevät helposti sangen, sangen pitkälle.

Minusta todellakin tuntuu, että nimettömyyden tuo tie on nyt jo loppuun katsottu ja huonoksi havaittu. En toki kiistä sitä, että maailmassa on lukuisia maita, joissa anonyymiutta edelleen tarvitaan yksinkertaisesti suojelemaan vallanpitäjien mielestä ’väärin’ ajattelevia ihmisiä. Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tarvetta tällaiseen identiteetin salailuun kuitenkin harvemmin taitaa olla.
Olenkin vahvasti sitä mieltä, että kaikkialla missä se vain suinkin on mahdollista pitäisi luopua mahdollisuudesta ampua toisia salaa puskasta nimimerkin takaa. Veikkaan myös, että avoimuuden lisääminen tulee itse asiassa olemaan elinehto monissa tapauksissa, kun ihmiset kyllästyvät nimettömiin vihan kylväjiin ja nimittelijöihin.

On toki toisaalta myös sanottu, että vaikka ihminen olisikin vaikkapa Facebookissa omalla nimellään ja kasvoillaan, hänestä saa siellä liian kaunistellun kuvan. Toisaalta voi aiheesta kysyä millä julkisella foorumilla ihminen voisi koskaan esiintyä niin, ettei hän esittäisi nimenomaan parhaita puoliaan?
Kirjailija Salman Rushdie sanoi aikoinaan, että kun kirjailija ryhtyy kirjoittamaan kirjaa, esiin nousee väistämättä hänen parempi minänsä. Kirjaa kirjoittaakin tavallaan ihminen, jolla on ehkä vielä aavistuksen verran ylevämmät tavoitteet ja korkealentoisemmat aatteet kuin juuri aamiaispöydästä nousseella kirjailijalla itsellään oikeastaan arkielämässä on.
Toisaalta se mitä ihmiset Facebookissa kertovat ja samalla myös paljastavat itsestään kertoo valtavasti siitä millaiset arvot ja odotukset sillä yhteisöllä on, johon ihminen kuuluu. Kun jokainen hieman parantelee ja kaunistaa omaa maailmaansa, voikin syntyvästä kokonaisuudesta tulla myös hieman todellista kauniimpi. Tuollainen hieman todellisuutta juuri hieman kauniimpi maailma voi myös antaa uutta voimaa, jos se ei vain etäänny liikaa arkitodellisuudesta.

Tiedotusvälineet syytävät maailman kauheutta ja rapaa silmille sellaista tahtia, että välillä voi unohtua, että meidän oma maailmamme ei olekaan täynnä ammattirikollisuutta, nälkää, hätää ja sisällissotia. Todellisuudessa me täällä Lohjalla elämmekin melkoisen turvallisessa maailmassa, jossa dramaattisia asioita tapahtuu meidän tuntemillemme ihmisille melkoisen harvakseltaan.
Kun valtakunnalliset tiedotusvälineet uutisen janossaan siivilöivät 7 miljardin ihmisen elämästä kaikkein pahimmat puolet ja paiskaavat sen silmillemme, voikin unohtua, että meidän omassa arkitodellisuudessamme Lohjalla tai Inkoossa asiat eivät olekaan ollenkaan niin huonosti.

Facebookin kaltaiset sisäpiirin omat sisäiset tiedotusvälineet voivatkin toimia jonkinlaisena vastapainona sille ’mediatodellisuudelle’, jossa huippu-ammattilaiset työkseen päivästä päivään kärjistävät ja dramatisoivat maailman pahuutta. He eivät toki tee sitä siksi, että he nauttisivat pahuuden ja kauheuksien esittelemistä, vaan vain tehdäkseen työnsä mahdollisimman hyvin ja saadakseen työnsä tulokset mielenkiintoisiksi ja myös viihdyttäviksi, sillä jostain oudosta syystä kauheuksista ja väkivallasta onkin tullut monelle viihdettä.
Juuri tällaisissa prosesseissa käsitys maailmasta saattaa kuitenkin huomaamatta vääristyä, sillä jokaisen toimittajan on tehtävä uutisistaan mahdollisimman kärjistyneitä ja dramaattisia, jotta he pysyisivät kilpailussa mukana.
Aiheet vain ihan huomaamatta pian pikku hiljaa valikoituvat yhä dramaattisemmiksi ja käsittelytapa yhä kärjistyneemmäksi, kunnes se tavallinen arkitodellisuus jota maailman väestön ylivoimainen valtaosa oikeasti viettää joka päivä katoaa uutishuoneen humuun ja kohinaan kokonaan. Käväisy tutussa omien tuttujen arkitodellisuudessa voi joskus olla juuri se lääke jota tarvitaan vakavaan mediaähkyyn.

En usko, että minulle on suotu mitään erityisiä ennustajanlahjoja, mutta yhden asian pystyn minäkin ennustamaan: tulevaisuudessa jatkuvasti yhä suurempi osa kirjoista luetaan sähköisessä muodossa. Paperikirjoilla tulee toki aina olemaan omat ystävänsä. Veikkaankin, että yhä useammin tulevaisuudessa itse asiassa samat ihmiset lukevat sekä sähköisiä että paperisia versioita aina hieman tilanteen mukaan.

Omassa matkapuhelimessa majaileva sähköinen kirja vain yksinkertaisesti on täysin ylivoimainen juttu monessa sellaisessa tilanteessa, joissa paperikirjaa yksinkertaisesti ei ole saatavilla. Kun juna hyytyykin yllättäen kinoksiin, haastateltava soittaa tulevansa sittenkin vasta tunnin päästä sovittuun paikkaan tai vaimo lähteekin kauppareissulla katsomaan vielä pari kivaa putiikkia, on todella nautinnollista kaivaa kännykkä esiin ja jatkaa kirjan lukemista siitä mihin viimeksi jäi.

Edellytyksenä tosin on, että kännykässä on kunnollinen näyttö. Yritin toki aikoinaan lukea kirjoja jo Nokia E75:n parin tuuman tihrustimesta, mutta täytyy sanoa, että vasta nykyisen Samsung Galaxy II:n 4,3 tuuman kaltainen näyttö todella aikuisten oikeasti mahdollistaa sähköisen kirjan lukemisen myös kännykällä.
Itse asiassa jopa neljän tuuman näyttö tuntuu liian pieneltä kirjan lukemiseen. Tässä saattaa toki olla kysymys myös ikänäöstä, sillä joudun itse väkisinkin valitsemaan niin suuren kirjasimen, että edes neljän tuuman näytölle ei montaa sanaa mahdu kerrallaan.

Kirjoissa jos missä tapojen ja tradition voima on suuri. Tuntuu yksinkertaisesti oudolta lukea kirjaa, jos sivulla on yhtä aikaa liian vähän tekstiä. Toisaalta myös sivunvaihtoa joutuu tekemään melkoisen nopeaan tahtiin. Kosketusnäytöllisessä laitteessa tämä toki ei ole iso juttu, sillä kyse on vain kevyestä sormella pyyhkäisystä, mutta aivot ovat ehkä jo niin tottuneet normaalikirjojen verkkaiseen sivunvaihtoon, että kireämpi tempo tuntuu jotenkin häiritsevältä.
Sinänsä Galaxyn näyttö sopii hyvin kirjan lukemiseen. Kontrasti on juuri sopiva, eikä lukeminen ylipäätään tunnu rasittavan silmiä samalla tavalla kuin tietokoneen näytön tuijottaminen.

Tässä vaiheessa on ehkä syytä kertoa, että itse käytän sähköisten kirjojen lukemiseen Amazonin julkaisemaa ilmaista Kindle-ohjelmaa. Toki asia on niin, että vain ohjelma on ilmainen ja kirjat toki yleensä maksavat, sillä pitäähän kirjailijoidenkin jollakin elää...
Kindlen suurin etu on, että saman ohjelman saa kotitietokoneelle, kannettavaa ja kännykkään. Kindle osaa myös synkronoida eri laitteiden sisällön niin, että kaikki ostamasi kirjat ovat aina tarjolla samalla tavalla kaikissa laitteissa. Kirja jopa avautuu myös kännykässä sille sivulle, jolle viimeksi jäit kannettavassa samaa kirjaa lukiessasi.

Kaikissa Windows-koneissa toimivan ohjelman saat vaikkapa TinyUrl-palvelun avulla valmiiksi lyhentämästäni osoitteesta http://tinyurl.com/yja443f ja kaikkiin Android-kännyköihin saman ohjelman saat Androidin Marketista, kun vain haet hakusanalla Kindle.

Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että itse käytän Kindle-ohjelmaa myös seitsemän tuuman näytöllä varustetussa halvassa kiinalaisessa tablet-tietokoneessa, jossa on sama Android-käyttöjärjestelmä kuin puhelimessani.
Helsingin Sanomat haluaisi muuten sivumennen sanoen käyttää näistä laitteista kankeaa nimeä ’sormitietokone’ ja MikroBitti-lehti nimeä ’täppäri’. Omasta mielestäni ’läppäri’-sanan johdosta noudattava ’täppäri’-nimi tuntuu melko tavalla luonnollisemmalta kuin Helsingin Sanomien yleistyyliä noudattava kankea ja virkamiesmäinen ilmaisu.

Toisaalta ihmettelen yhä miksei Suomessakin voida puhua tabletti-tietokoneista ja tableteista, kun kerran tämäkin sana on aivan Suomen kielen yleissääntöjen mukainen ja ilmaisu tunnetaan laitetyypin nimenä kaikkialla maailmassa. Tabletti-sana tarkoittaa jo vanhastaan sekä lääkettä että ruokapöydän ruokailijakohtaista alustaa. Ei olisi todellakaan ensimmäinen kerta, kun Suomessa sama sana tarkoittaa tilanteen mukaan eri asioita; vrt. puulaji ’kuusi’, numero ’kuusi’ ja maan kiertolaisen nimen genetiivimuoto.

Mutta takaisin päivän varsinaiseen agendaan. Seitsemän tuuman näytöllä varustetussa tabletissa kirjan lukeminen Kindlellä on jo hyvin lähellä oikean kirjan lukemista. Joka tapauksessa se on jo huomattavasti miellyttävämpää kuin neljän tuuman näytöllä varustetussa laitteessa. Ongelmana vain on, että laite ei enää kulje ollenkaan niin vaivattomasti mukana kuin kännykkä ja käytännössä se pitää erikseen päättää ottaa mukaan.
Kirjan lukemisessa sekä kännykässä että tabletissa on kuitenkin aina omat hyvin selkeät etunsa. Oikeassa kirjassa et voi säätää fonttia juuri itsellesi sopivaksi, valita sivun taustaväriä juuri itseäsi miellyttäväksi ja jättää kirjaan rajoittamattomasti kirjanmerkkejä ja muistiinpanoja sotkematta kirjaa.

Kirjojen lisäksi Kindlen kautta on tarjolla myös aikakauslehtiä. Itse tilasin kesällä ’Philosophy Now’ -lehden suoraan sanoen naurettavaan 1,99 dollarin eli 1,45 euron kuukausihintaan. Lehti ilmestyy tosin joka toinen kuukausi, joten yhden numeron hinnaksi tulee kolme euroa, millä ei taida enää saada edes kunnon pullakahveja.
Tosin juuri huomasin, että nimenomaan tuo ’Philosophy Now’-lehti ei näy lainkaan PC-Kindlen puolella, sillä lehdestä on tehty vain Android-versio. Tällaiset asiat kannattaakin ostovaiheessa katsoa tarkkaan, ettei tule pettymyksiä.

Olisikohan se ollut Jyrki Kasvi, joka esitti hiljan jossakin kolumnissaan, että paperikirjan mukana pitäisi aina myydä oikeus ladata teos myös digitaalisessa muodossa. Silloin lukija voisi aina valita tilanteen mukaan missä muodossa hän haluaa kirjaa kussakin tilanteessa nauttia. On todellakin niin, että paperikirja ja digitaalinen kirja eivät suinkaan ole toisiaan poissulkevia, vaan nimenomaan toisiaan täydentäviä muotoja.

Toki tulevaisuudessa tulee aivan varmasti olemaan yhä enemmän niitä, jotka lukevat kirjansa matkapuhelimesta ja tabletista, mutta sekakäyttäjien määrä tulee varmasti aina olemaan suuri. Kirjan käyttöliittymä vain yksinkertaisesti on niin miellyttävä ja toisaalta hyllyssä olevalla fyysisellä kirjalla on oma arvonsa jopa muistutuksena itselle, että tuollainenkin kirja on tullut joskus luettua.